Mietin tässä, että ehkei ole hyvä jouluna syödä masuaan kipeäksi, etenkin jos tuo käsitys ”hyvistä hetkistä” sitten pilaa osan loppuvuotta lihoamistaipumuksen vuoksi. Millainen siis olisi paras mahdollinen tapa viettää joulua? Sellainen, josta voisi ottaa mallia koko elämäänsä, onnen ja menestyksen yhteisön yhteisen viisauden luoma avain?
Söisin siis sopivasti, hyvää ruokaa muttei paljon, ja terveellistäkin saisi olla johonkin sellaiseen tapaan, josta olisin motivoitunut lopun vuotta ottamaan mallia aina, kun haluan ruokatottumuksiltani kehittyä parempaan päin.
Urheillakin sopisi! Jotakin hauskaa liikuntaa, joka pitäisi virkeänä ja hyvällä tuulella. Oman rytmin ja omien mieltymysten mukaan jotakin omaksi iloksi, jotakin niin terveellistä, että olisi ikiaikaisen luontomme mukaista. Vaikka vaihtelevanrytminen metsäretki umpihankisuksin. http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/forestrun
Lahjat ovat tietenkin minulle kohokohta, niistä en raaskisi luopua! Mutta onko parasta, että muut valitsevat lahjat vai että saa itse toivoa haluamaansa vai pitäisikö kunkin ostaa lahja itselleen? Ei välttämättä ole hyvä tehdä töitä vain muiden eteen, sillä niin on vaikeaa ohjata omaa elämäänsä: Jos vaikka olen tottunut pitämään lahjoistasi, ehkä sopeudun siihenkin, että valitset minulle ammatin, hyvähän siitä varmaan tulee, vaikka sinä valitset, vai tuleeko? Ei tule! On itse valittava! (Lue blogini Haaveammattiin!)Jos sitten toivon itse mutta sinä ostat, niin taas ollaan siinä loukussa että turhaan kuunnellaan muita, kun halutaan itselle hyvin. Mutta jos kullakin lapsella olisi lahjasumma rahana tiedossaan jo puolitoista kuukautta ennen joulua ja saisivat sitten reilun kuukauden verran suunnitella, miten kukin summansa haluaisivat käyttää, kirjattaisiin ylös kunkin päätökset ja vasta vähää ennen joulua käytäisiin ostamassa juuri se suuri toivelahja, josta on haaveillut, niin jopa tuo valmentaisi elämää varten hyvin! Ja varmasti muistaisi, kun jouluna yhdessä lahjat avattaisiin ja olisi juuri oikeaan osuva toivelahja vastedes ilonaan. Hyvä olisi siitä mallia ottaa muuhun elämään. Pikkurahalla voitaisiin lisäksi ostaa pikkutavaraa pikkulahjoiksi toisille, joulukoristeita yms., mikä myös olisi kiva ja toisi yhteisöllisyyttä.
Olisiko joulukuusen sijasta hyvä suosia viherkasvilahjoja, jotka kestäisivät kaiken vuotta, ja lamppuja, jotka olisivat hyväksi niin ihmissilmälle kuin kasveillekin? Ja koristeeksi kai jotakin kunkin oman maun mukaista jotenkin ylen määrin niin kuin haaveena on? Minuntyyliseni saareke minun huoneeseeni ja niihin paikkoihin, joista vain minä olen harrastunut ja yhteisesti käytettyihin paikkoihin jotain yhteisesti kannatettua. Jouluaihe sinällään saisi olla jotakin kaikkien kannattamaa kuten palmupuu, lintulauta, piparkakkumuotti, lämpimät kintaat, jokin kiva tapahtuma, ystävät jne.
On sanonta, että ”joulun alla ei pidä olla utelias”. Pitäisikö sitäkin muuttaa? Mitäköhän siinä kävisi? ”Mitäs sinä laitat? Ai miten mukavaa! Laittaisitko sinä vielä niitäkin?” ”Ai niitä? Paljonkohan ne maksaisivat… Voin minä laittaa!” Ai miten upea joulu tulisi! Jos tuota nyt sitten soveltaa muuhun elämään, niin on hyvä olla perillä siitä, mitä itselle suunnitellaan, kun jotakin ollaan hyvälle tolalle huolehtimassa, jottei vain mene pieleen. Huijari haluaa pitää suunnitelmat salassa ja syyttää ikävistä asioista sattumaa, kun taas todellinen ystävä ilomielin auttaa sinua vaikuttamaan omaan elämääsi niin, että saat kaikki asiat parhain päin. Eli laaditaan uusi sanonta: ”Joulun alla pitää olla utelias. Eihän sitä muutoin tiedä, mitä saa.”
Iloista Joulua!
***
Joulu ilman sukulaisia, joihin kumminkin oli tulehtuneet välit, tuntee rauhalliselta ja tyynen onnelliselta. Aina sukulaisten seurassa joulu oli rankkaa aikaa, ei millään meinannut kestää pikkuveljen läsnäoloa. Eikö ole illuusio, kun lahjoin luodaan hyvää aikaa yhdessä? Paljon luontevampi seura olisivat omat ystävät! Silloin voisi olla iloinen luonnostaan… Miksi luoda vanhemmalle polvelle illuusiota, että koko perhe yhdessä on hyvä, paras juttu? Paljon parempi olisi muistaa heitä pienellä keskenään toimeen tulevalla porukalla kerrallaan ja auttaa sydämestään, antaa lahjojakin juuri silloin, niin olisi hyvä henki tukena ja useampi ryhmä, joilta vanhus saisi turvaa, kun taas yhdessä vietetty joulu tekee isovanhempien asioista keskenään riitelevien aikuisten lasten hankalia velvoitteita siinä, missä ne muuten olisivat kauniiden tunteiden, kiitollisuuden ja välittämisen alaa, jos kukin saisi omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan huolehtia tarvitsematta olla sidottu sisarusten edesottamuksiin. Hyvä aika, joka syntyy luonnostaan, on parempi kuin keinotekoinen kuvaelma.
-"-
Onko vuoden pimein synkin aika paras aika juhlia tavalla, jonka muistaa koko vuoden? Se on vähän kuin tavoittelisi laastaria. Paljon parempi malli varmaan syntyisi juhlimalla valoisaan vehreään kesäaikaan, alkukesää juuri - mitä jos juhlisi valoisimpaan aikaan, saisi lahjoja juhannusaattona tai vähää aiemmin? Silloin ei ottaisi synkkyyttä lahjan tuojana vaan valoisat hyvät ajat niin kuin elämässä muutenkin. Mutta tietenkin joulun ajankohtaan on kristilliset syynsä, jotka eivät kai kuitenkaan estäisi siirtämästä isoimpia lahjoja alkukesän juhlaan kuin kesän harjannostajaisiin. Vaan olisipahan tuo iso muutos. Ehkä jonkin painotuseron voi kumminkin tehdä? Tuntuvatko lahjat miltään kesäaikaan? Pimeät marras-joulukuun ajat ainakin sujuvat keveämmin, jollei valmistaudu kokemaan vahvasti juuri vuoden pimeimpiä päiviä vaan ikään kuin koisii niiden ohi odottaen lunta, valoisuutta, oikeaa talvea, kevättä ja kesää.
Olisiko maaliskuun puoliväli oikea aika juhlia kevättä? Olisi valoisaa ja selvästi kevään alku jo, mutta toisaalta voisi hyvin olla osan päivästä sisällä, jos juhla ja saadut lahjat vaativat myös aikaa.
Jos olen lahjat itse valinnut, niin onko järkevää avata ne kerralla? Olisiko parempi varata aikaa kullekin lahjalle, jotta voisi harrastaa hyvällä ajalla silloin kuin itselle parhaiten sopii?
* * *
Syksy eletään kesän tuomin voimin. Loppuuko kesän varassa eläminen jouluun, kun laitetaan kotia jouluksi ja mukavaa juhlaa? Loppuuko kesän muiston varassa elämisen jatkuvuus, kun tehdään keinotekoinen juhla pimeään voimattomaan aikaan ja yritetään sitten epähuomiossa sen muiston varassa eikä kesän tuomin voimin jatkaa uuteen vuoteen?
* * *
Mietin tuota, mihin kesän varassa kulkeminen joulun tienoilla katoaa.
Yksi on, että nyt vielä odotetaan ensi kesää, mutta sitten tuo odotus
suunnataankin jouluun, jolloin mennään niin pieleen, että kaipaa
uskontoa avuksi, jotta saadaan kesä taas kunniaan. Kauapllinen joulu
ei jaksa kantaa yli talven, eikä haluakaan vaan masentuneelle on
helpompi myydä isoja lahjoja lohduksi.
Marraskuussa vielä kuljetaan kesän varassa: kuolleissa heinissä ym.
näkyy kasvutavassa kesän upeus ja luonnon viisaus. Kohmeiset oksat
tuovat tukea myös. Joulukuussa ryhdytään tekemään käsitöitä ja
luonnosta tulee materiaalia niihin, kuollutta kamaa kuin huomaamatta,
ei enää kesän kukkeuden jäänne3, muisto. Ja joulukuussa on pimeämpää,
joululaulut korostavat pimeyttä, joulukorteissa 3stetiikka on pimeän
ja hämärän estetiikkaa, joten marraskuun luonnon värit tuntuvat
katoavan pime3yteen, kun ne itse asiassa haalistuvat huurteen alle ja
pe3ittyvät ohueen lumikerrokseen.
Joulu on myös välittämisen aikaa, jolloin yritetään raahata mukana
pimeyden masentamat, kai siis joululauluihin kiinnittyneet, ja
masennutaan siksi itse lisää ja ostetaan siksi isompia joululahjoja.
Näihin kun saisi korjauksen, niin kantaisiko silloin kesä yli tammi-h3lmikuun?
Luontosuhteen säilyttäminen: valoisan ajan värit, muodot
hahmot,kosketus elävään luont5oon. Ja pimeän ihmeellinen hehkuva
hahmottomuss.
